Kaikkea muuta kuin pystyyn kuollutta, nukkuvaa elämää


Hyvää naistenpäivää.

Pidä huoli itsestäsi – kaikki muu hoituu kyllä ajallaan 🥦

Minulle aamutunnit ja iltarutiinit ovat pyhiä pysähtymisen paikkoja. Ne eivät ole vain hetkiä kalenterissa, vaan tiloja, joissa kohtaan itseni. Päivä alkaa siitä, miten minä alan.

Kun olin pienen pojan äiti, heräsin aina tuntia – joskus enemmänkin – ennen hänen heräämistään. Tarvitsin sen hetken hengähtääkseni. Kupillisen kahvia, hiljaisuuden ja oman ajatuksen ennen kuin päivä alkoi toden teolla.

Edelleen aamukahvi ja oma powercocktail-rutiini ovat minulle tärkeitä. Juon heti herättyäni raikasta vettä, vedän ylleni aamutakin ja laitan jalkaan rakkaan ystävän neulomat voimasukat. Ne eivät ole vain villaa – ne ovat välittämistä, lämpöä ja muistutus siitä, että en ole yksin.

Nyt kotona on pojan sijasta 5-vuotias bokserineiti, aamu-uninen onneksi. Hän antaa minulle sen rauhan. Päivän tärkeä rutiini on yhteinen metsälenkki valoisaan aikaan, jos mahdollista. Metsä maadoittaa. Se palauttaa rytmin.

Illalla rauhoitumme takkatulen ääressä. Hengittelyä. Tarkat iltarutiinit. Jos minulla on ollut amme, se on ollut luksusta – ihan super. Missä ovat kaikki ammeet nykyään? Saunakin olisi ihana.

Makuuhuoneessa koira tietää tarkkaan, milloin olen menossa nukkumaan. Hän suostuu jo lämmittämään petiä ennakkoon. Siinä on jotain liikuttavaa – hiljaista huolenpitoa.



Sekä aamuni että iltani alkavat kiitollisuudella.
Perheestä. Ystävistä. Työstäni, jota saan tehdä ihmisten kanssa.

Kun vaatekaapista löytyy voimavärejä, jaksaa haastavankin päivän aloittaa ryhdikkäästi. Värit eivät ole pintaa – ne ovat energiaa. Ne ovat lupa näkyä. Ne ovat muistutus:

Taputa itseäsi selkään. Kyllä minä pärjään.
Self suggestion.

Olen saanut voimaa myös The Magic -kirjan 28 vuorokauden kiitollisuusohjelmasta. Kiitollisuus ei ole klisee – se on harjoitus. Ja harjoitus tekee mestarin myös mielen maisemissa.

Minulla on ollut mahdollisuus vierailla Enkeleitä hiuksissa -kirjan maisemissa Wicklow’n vuorilla Irlannissa. Huikea paikka. Sinne kaipaan aina uudelleen. Siellä tuntui kuin taivas olisi ollut hieman lähempänä.

Pienestä asti olen kärsinyt kaukokaipuusta. Silti on muutama paikka Suomessa ja  joissa en kaipaa minnekään. Voin sanoa itselleni:

Täällä on hyvä.
Täällä minä maadoitun.


Harjoitus

Pysähdy aamulla ennen kuin kosket puhelimeen. Hengitä syvään viisi kertaa. Kysy: mitä minä tarvitsen tänään?

Voimaharjoitus

Valitse vaatekaapista väri, joka antaa sinulle voimaa. Kävele selkä suorana. Hymyile itsellesi peilissä.

Kiitollisuusharjoitus

Kirjoita joka ilta kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Pienetkin lasketaan.

Rutiinit

Rutiinit eivät ole rajoja. Ne ovat turvaa. Ne ovat lempeää rytmiä, joka kantaa silloin kun elämä yrittää viedä.


Voit painaa näistä aiheista, joista toivot lisätietoa – toimitan materiaalin sinulle sähköpostilla.

15.5. Raaseporissa järjestän Kesän Unelmakartta -päivän. Tilaisuus on ilmainen (materiaalimaksu), ja mukaan mahtuu 25 ensimmäistä ilmoittautunutta. Toivon, että pääset mukaan rakentamaan omaa kesääsi näkyväksi ja todeksi. Ilmoittaudu mukaan jaana@tyylikouluhelsinki.fi.

Naistenpäivä ei ole yksi päivä.

Naisday is everyday.

Rakkaudella,
Jaana

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Halaa hyvää ja kehu 💛

Haloo, kuuluuko hyvin?