Tekstit

Halaa hyvää ja kehu 💛

Kuva
Tänään haluan puhua jostain, mikä ei maksa mitään mutta voi muuttaa koko päivän – ja joskus elämänkin suunnan. Nimittäin kehuista, ystävällisyydestä ja niistä pienistä arjen hetkistä, jolloin toinen ihminen kohdataan aidosti. Olin ystäväni kanssa hiljattain juttelemassa siitä, miten eri maissa meitä on kohdattu – erityisesti silloin, kun on liikkeellä yksin, naisena, matkustajana, ehkä eläimen tai painavien kassien kanssa. Oli vähän yllättävääkin, miten paljon apua ja huomaavaisuutta olemme saaneet juuri silloin, kun sitä eniten kaipasimme. Esimerkiksi metrossa, lentokentillä tai ruuhkaisissa asemilla – joskus tuntematon tarjoutuu kantamaan laukkua tai pitää ovea auki niin, että ehtii hengähtää. Ihmeellistä. Ja kaunista. Ja sitten tullaan Suomeen. Mikä meidän ystävällisin paikkakunta on? Missä moikataan, pidetään ovea auki, huomataan yksin kulkeva tai se, jolla on koira ja kolme kassia mukana? Olisi kiinnostavaa kuulla, missä sinä olet kokenut aidosti lämpimiä kohtaamisia – tai vaihtoe...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Leijonaäiti – vai ei?

Kuva
Leijonaäiti – vai ei? Itselleni äitiys on kaikki. Olen kasvanut vahvojen naisten keskellä – karjalaiset mummoni kantoivat vedet, hoitivat omenapuut, leipoivat leivät ja pitivät perheet kasassa. Miehiäkin toki oli, mutta arjen rytmin ja kodin hengen loivat naiset. Lapsuudestani muistan erityisesti leipomisen. Se oli jotain pyhää: kattaus, tuoksut, yhdessäolon ilo. Olen kasvanut leivonnaisten keskellä, ja siksi minulta irtoaa aika hyviä kakkureseptejä, puhumattakaan kakuista ja ilosta! Ruokaa ja vieraanvaraisuutta on riittänyt – mieheni on joskus ihmetellyt, voiko kukaan meillä käydä ilman kahvikuppia. No, teetäkin toki juodaan. Oma äidiksi kasvuni tapahtui hiljalleen, ja pitkälti poikani ansiosta. Olin salaa haaveillut perheestä, ja miettinyt, että ehkä olisin pojan äiti – olinhan itse lapsena hyvinkin poikamainen. Sain poikani 36 vuotiaana. Se oli hyvä hetki minulle kasvaa – ei itsestään selvä matka, vaan sellainen, jossa tarvitsin oman äitini tukea ja apua. Myös poikani isä oli vahvas...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Haloo, kuuluuko hyvin?

Kuva
Entä mitä tapahtuu sitten, kun ei enää kuulu? Kerron sinulle tässä oman tarinani. Kuulo on sillä tavalla jännä juttu, että se on aisti, joka jättää muistijäljen. Vaikka en kuule kaikkea, muistan hyvin esimerkiksi lintujen laulun. Kuten te seuraajani tiedätte entuudestaan, kuulossani on vaurio, jota onneksi tullaan pian korjaamaan. Tietenkin tänä keväänä tehtävä leikkaus pelottaa, kuten aina operaatio, jossa mennään ihon alle. Lapsenlapsilleni olen selittänyt, että ”Nannan” (lempinimeni heille) korvaan laitetaan robotti, joka auttaa kuulemaan paremmin. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen perheelleni, joka tukee minua tässäkin asiassa. Rakastan musiikkia Kuuloni tukena minulla on kaikenlaisia apuvälineitä. Kuulolaite toisessa korvassa auttaa, samoin erityisesti elävä apuväline, eli koirani, bokseri Arya, joka kertoo minulle, jos ovikello soi. Tai se kertoo yleensä jo silloin, kun joku on oven takana. Koirani on hyvä henkivartija.  Joskus vähäisemmätkin asiat harmittavat. Esimerkiksi se...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Peppi Pitkätossun joulumietteet: lapsuuden kulta-ajat, läheisestä huolehtiminen ja hyvä mieli

Kuva
Lapsuudessa Peppi Pitkätossu oli idolini. Punaiset saparot, iso hevonen ja itsenäisyys kiehtoivat. Hän oli voimakas ja omillaan pärjäävä tyttö, joka asui jo varhain yksin isossa omakotitalossa – Peppi pystyi mihin tahansa. Hänessä yhdistyi rohkeus, kekseliäisyys ja lämpö, joka teki hänestä esikuvan jo ennen teini-ikääni. Oma lapsuuteni oli täynnä hetkiä, joissa näkyy rakkautta ja huolenpitoa, vaikka kaikki ei aina sujunut täydellisesti. Yksi erityinen muisto on matka Visbyyn äidin ja pikkusiskon kanssa. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani, ja vaikka riitelimme jostain (kuten lapset usein tekevät), muistan sen seikkailuna. Laivan buffet oli meille kuin taikamaailma – täynnä upeita ruokia, joita emme olleet ennen nähneet. Äiti tosin tuskastui, kun emme syöneet kunnolla, ja vannoi, ettei enää koskaan vie meitä minnekään. Silti tiedän, että hän teki kaikkensa, jotta meillä olisi erityisiä muistoja. Olin myös isän tyttö. Hän oli oman aikansa "supermies", joka osasi melkein mitä vai...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Silmien Väri Värianalyysissä – Miten Se Vaikuttaa Imagoosi?

Kuva
Värianalyysi on enemmän kuin pelkkä väripaletti – se on tapa tuoda esiin parhaat piirteesi ja vahvistaa imagoasi. Yksi värianalyysin tärkeimmistä, mutta usein aliarvostetuista tekijöistä, on silmien väri. Usein värianalyysi keskittyy vain ihon ja hiusten sävyihin, mutta silmien väri tuo kokonaisuuteen syvyyttä, jota perinteiset lähestymistavat eivät pysty tavoittamaan​ (Silmien väri värianal…) . Silmien Väri: Avain Henkilökohtaiseen Tyylikkyyteen Color Me Beautiful -järjestelmä on tunnettu siitä, että se huomioi silmien värin osana analyysiä. Tämä tekee siitä merkittävästi henkilökohtaisemman ja tarkemman. Silmien väri voi antaa arvokkaita vihjeitä siitä, millaiset sävyt korostavat luonnollista kauneuttasi: Kirkkaansiniset tai smaragdinvihreät silmät : Näitä korostavat selkeät ja kirkkaat värit. Pehmeän ruskeat tai harmaat silmät : Näiden ympärille rakennettu väripaletti hyödyntää harmonisia ja pehmeitä sävyjä​ (Silmien väri värianal…) . Koruvärit ja Vuodenajat Värianalyysissä vuod...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Musta väri ja pukeutuminen: Surun symboli vai mystisyyden ilmentymä?

Kuva
Suru on yksi niistä elämän tunteista, joihin emme voi vaikuttaa, ja se jättää jälkeensä voimattomuuden tunteen. Ihminen ei voi hallita kuolemaa, eikä monesti surun myllerryksessä myöskään omia tunteitaan. Musta väri on pitkään yhdistetty suruun ja kuolemaan – tunteisiin, jotka peittävät kaiken alleen, jättäen jäljelle vain hiljaisuuden ja pimeyden. Mutta mitä tämä yhteys mustaan oikeastaan tarkoittaa, ja miten pukeutuminen surun hetkinä heijastaa tunteitamme? Muistan selvästi mummini Ensi Lempin kuolinpäivän, 15. lokakuuta 1994. Se sijoittuu aina vahvasti mieleeni, koska se on siskoni ja äitini syntymäpäivien välissä. Muistan edelleen sen raskaan tunteen, joka valtasi minut tuolloin – vaikka aikaa on kulunut, tuo päivä ei koskaan unohdu. Musta väri oli niin vahvasti läsnä surupäivänä, ja vaikka hautajaisista itsessään muistikuvat ovat hatarat, suru oli kuin musta verho, joka peitti alleen kaiken. Ei vain pukeutuminen, vaan itse tunne tuntui imeytyvän tuohon väriin. Tämä ei ollut ensimm...
Lähetä kommentti
Lue lisää
Kuva
Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Olen pohtinut tätä kysymystä jo pitkään, vuodesta 1985 lähtien. Vanha sanonta "oma maa mansikka, muu maa mustikka” herättää minussa ristiriitaisia tunteita, sillä oma maa ei välttämättä olekaan niin makea. Suomi on monella tavalla hyvä maa, mutta kaukokaipuu on kytenyt mielessäni lapsuudesta saakka. Kenties se sai alkunsa rakkaan mummoni kertomuksista, joissa vilisivät tarinat Espanjasta, Yhdysvalloista ja jopa Visbystä Gotlannissa. Visbyyn, jonne mummoni sisar eli isotätini oli muuttanut sodan päätyttyä, liittyivät erityisen vahvat mielikuvat. Saatoin kuvitella mielessäni tuon ”ruusujen ja raunioiden” kaupungiksi sanotun paratiisin keskiaikaiset rakennukset, mukulakivikadut ja huumaavan tuoksuiset ruusutarhat. Kaukomaat kiehtoivat minua aikuisenakin, ja aina haaveilin uudesta, erilaisesta elämästä jossain kaukana. Muutama kerta minua jopa kosittiin siten, että se olisi vienyt minut maailman toiselle puolelle. Mutta toisaalta tunsin v...
1 kommentti
Lue lisää